Ihminen, aika, maisema - tekninen toteutus

risuaita

Toivolan kylää koskeva virtuaalinen mallinnus tullaan jakamaan 600-vuotisen tutkimusjakson osalta useaan eri "maailmaan". Mallinnus toteutetaan teknisesti avoimen lähdekoodin alaisena saatavilla olevalla Blender -sovelluksella. Lisäksi apuna käytetään GIMP-kuvankäsittelysovellusta. Mallinnuksen lopputuloksena syntyy "maailmoissa" hyödynnettäviä kolmiulotteisia malleja.

Teknisen toteutuksen ja sisällöntuotannon yhteistyön avuksi on kehitetty projektia tukevaa infrastruktuuria. Infrastruktuuri keskittyy erityisesti MediaWiki-pohjaiseen IAM-Wiki-sovellukseen. Wikin on tarkoitus yhdistää mallintaminen, tiedon kerääminen sekä varsinainen mallinnoksien tarkasteluun käytettävä 3D-selain saumattomasti toisiinsa. Tätä varten Wikiin on toteutettu erityistä lisätoiminnallisuutta, joka laajentaa sitä projektia hyödyttävällä tavalla.

Esimierkkinä mallinnetuista rakennuksista Suloiselan 1900-luvun alussa valmistunut päärakennus.

Suloisela